23.4.2016

Ajatusoksennus

Mitä minulle kuuluu? No kiitos kysymästä, ihan siedettävää. En oo kertaakaan mun koulu-uran aikana kokenut tällaista motivaation puutetta, mitä koen tällä hetkellä. Motivaatio ei vaan tule. Yritän kuitenkin koulussa käydä, mutta se vaatii todella paljon. En ymmärrä, mistä tällainen tuli yhtäkkiä. Ei vaan kiinnosta. Toisaalta motivaation puutos leviää myös muille elämän osa-alueille ja tällä hetkellä tuntuukin sille, ettei motivaatiota riitä oikein mihinkään. Ehkä tämä tästä kunhan kesä pääsee kunnolla käyntiin ja aurinko tulee piristämään päiviämme.

tannu

Istun tällä hetkellä junassa menossa Helsinkiin. Tänään on luultavasti tämän kevään odotetuin asia, nimittäin Antti Tuiskun #petoshow Hartwall Areenalla. Tätä on odotettu. Tässä matkalla pohdin myös sitä, että oon fanittanut Anttia jo siitä lähtien kun hän oli Idolsissa. Eli 12 vuotta. Noista vuosista noin 9-10 vuotta fanitin salassa. Olihan se nyt aivan helvetin noloa tykätä jostain Antti Tuiskusta. Kärsin muutenkin koulukiusaamisesta, joten en halunnut ruokkia asiaa enää enempää. Kaapissa tuli kuunneltua monen vuoden ajan. Nyt on kuitenkin "coolia" tykätä ja fanittaa Anatudee. Välillä tulee sellainen mitätön olo, sillä itse kuitenkin on alusta asti ollut #tuiskuttaja. Aivan mahtavaa on, että Antti on viimeinkin saanut kriitikot hiljaisiksi, voittanut Emma-palkintoja ja saanut koko Suomen puolelleen.

tessu1

Helsingissä on tarkoitus parin päivän aikana ainakin syödä hyvin, käydä lenkillä ja shoppailemassa. Ajateltiin kaverin kanssa, että jos Friends&Brgrs ainakin käydään kokeilemassa. Tänään keikan jälkeen varmaan jatketaan viettämään iltaa vielä johonkin. Kiva päästä ensimmäinen kunnon tyttöjen reissu heittämään yhdessä! 

tessu2

Mihin tämä kevät on mennyt?? Ensi viikolla on jo vappu. Onko kaikilla jo vappusuunnitelmat tehtynä? Minun suunnitelmiin kuuluu alkoholi, Valkeisenlampi ja hyvä seura. Se, keitä hyvä seura tarkoittaa, on vielä epäselvää. Katsotaan, ketkä kaikki saapuvat Kuopioon juhlistamaan vappua. Ylioppilaslakki on jo haettu Kiuruvedeltä ja haalarit ovat valmiina. Vappuan ennen pitäisi kuitenkin vielä selvitä Puijonkadun Approsta. Huhhuh. Ensi viikko on mielenkiintoinen!

tuisku

Tällainen ajatusoksennuspostaus tällä kertaa. Oli ihan mielenkiintoista tehdä tällainen, jossa ei ollut suurempaa ideaa. Voisin joskus kirjoitella uudestaan vaan kaiken mitä mieleen tulee ja katsoa sen jälkeen, millainen sekamelska siitä tulee.

Aurinkoista kevättä kaikille!

xoxo, Annu

4.3.2016

Hassua höpöttelyä

1

Maaliskuu. Tämä vuosi on alkanut todella nopeasti ja tuntuu, etteivät päivät riitä mihinkään. Vaikka koululla ei lähitunteja ole paljoa, niin silti tuntuu, että päivät vilisee vain ohi. Jääkiekkoreeneissä oon saanut kulkea, eikä influenssakaan minua saanut tartutettua. Paljon pelejä ja reenejä on ehtinyt olemaan ja onneksi ne vielä jatkuvat! 

2

Motivaatio. Mulla on tällä hetkellä yksi todella suuri ongelma ja s eon motivaation puute. Motivaatio puuttuu oikeastaan jokaisella elämän osa-alueella tällä hetkellä. Koulu ei kiinnosta ja aamuisin on saanut oikeasti pakottaa itsensä menemään sinne. Ei kiinnostaisi pohtia tulevaisuutta, vaikka senkin aika alkaa olla kohta käsillä. Jääkiekko itsessään on vielä motivoivaa, mutta kun itsestä tuntuu ettei kehity, niin alkaa motivaatio olla aika nollassa. Vapaa-ajalla kavereiden näkeminen on ollut yhtä tuskaa, haluaisin nähdä heitä, mutta ei vaan millään jaksa rueta suunnittelemaan mitään..

3

Juha88 ja muut yhtä laadukkaat biisit. Välillä sitä miettii, että minkälaista musiikkia suomesta oikein tulee. Sen jälkeen avaat radion tai Spotifyn ja ensimmäisenä soi joko Juha88 tai Sanni-Että mitähän vittua. Joo, nämä kertookin ehkä kaiken oleellisen. En oikein tiedä onko biisit niin huonoja, että niitä vain kuuntelee sen takia, vai turtuuko niihin ajan kuluessa. Olen nimittäin huomannut, että Juha88 tulee valittua aina, kun musiikkia kuuntelee. 

4

Matkustaminen. Matkakuume on aivan tajuton. Enää ei oikeastaan ole väliä minne lähtisin, kunhan vain pääsisin lähtemään jonnekin. Tietysti aurinko on aina kivaa, mutta en tiedä onko viikon matka liian pitkä tässä vaiheessa. Kuitenkin, ei aurinkoa mikään voita. Tietysti huhtikuun lopussa voisi lähteä, kun silloin olisi meilläkin sarja taputeltu loppuun. Pääsiäinen olisi ollut todella hyvä aika lähteä reissuun, mutta lupauduin lähteemään kotiin eläinvahdiksi, jotta porukat pääsevät tekemään muutaman päivän reissun. 

5

Hiihtoloma. Mitä ihmiset ovat suunnitelleet hiihtolomalle? Mitä teitte, jos teillä oli hiihtoloma tällä viikolla? Tuntuu hassulta kuunnella, kun kaikilla tuntuu olevan selvä suunnitelma. Osa lähtee ulkomaille, osa lähtee kotipaikkakunnalleen. Itsellänihän ei ole mitään suunnitelmia, tiedän vain, että reeneissä käyn. Ensi viikolla voisin pari päivää käydä Kiuruvedellä ja samalla voisin käyttää joululahjaksi saamani hierontalahjakortin.. Ensimmäistä kertaa hierontaan, hieman jännittää! 

Palaillaan taas joskus, kunhan motivaatiota löytyy kuvailemiseen ja ylipäätään elämään. 

xoxo, Annu

23.1.2016

Helsinki 26.12.-5.1.

1
2
3
4
5

Nuorten MM-kisat järjestettiin 26.12.-5.1. Helsingissä Hartwall Areenalla ja Helsingin jäähallissa. Kaikki tietävät, kuinka nämä kisat päättyivät. Itse en suinkaan ollut katsomassa, vaan olin kisojen ajan töissä. Olin järjestyksenvalvonnan puolella vapaaehtoisena. Työtehtäviini kuului lähinnä kulunvalvonta. Oli mahtavaa päästä osaksi noin suurta tapahtumaa ja omalta osalta huolehtia, että kaikki sujuu hyvin. Työporukka oli aivan mahtava ja juttu lensi kaikkien kanssa. Tykkäsin tosi paljon olla noissa kisoissa töissä, toivottavasti joskus tulee vielä mahdollisuus päästä samantapaisiin tehtäviin. Kisojen viimeisenä päivänä minut palkittiin päivän vapaaehtoiseksi. Kisoista jäi positiiviset kokemukset ja en voisi olla onnellisempi, että sain sellaisen kokemuksen.

6
7
8
9
10

Mitäs muuta? Aika on muuten kulunut lähinnä jääkiekon parissa, koulussakin on tullut käytyä ja sitten vain rentouduttu Netflixin kanssa. Ei noilla -30 asteen pakkasilla viitsinyt ulkona olla... Nyt kuitenkin on enää -10 ja jos sama trendi jatkuu, niin huomenna voisi raahautua kameran kanssa ulos. Olisi ehkä hyvä aika pikkuhiljaa tätä kuvaamistaitoa herätellä henkiin. Ei sillä, enhän minä kuvata osaa kunnolla, mutta onhan se kiva hangessa maata mahallaan ja ottaa lumesta kuvia, eikös vain? Ulkojäillekin alkaa nyt olla sopivat kelit, nyt ei ehkä palellu samantien kun nenän laittaa talon ulkopuolelle. Helmikuussa on paljon kaikkea kivaa tiedossa, suurimpana ehkä Cheekin jäähallikeikka. 

xoxo, Annu

3.12.2015

Not dead yet

Melkein neljä kuukautta sitten on tullut viimeisin postaus. Ei, blogi ei ole kokonaan vielä kuollut ja kuopattu, vaikka osa sitä on saattanutkin salaa toivoa. Tässä on nyt vaan ollut kaikkea, eikä yksinkertaisesti ole jaksanut/kiinnostanut kirjoittaa mitään. Kuviakin olen ottanut naurettavan vähän kameralla.. En aio luvata, että tahti paranee tästä, nyt on kuitenkin uusi kipinä bloggaamiseen syntynyt. Mitä minulle on tapahtunut tässä muutaman kuukauden aikana?


  • Suoritin työharjoittelun. Sain suorittaa työharjoittelun paikassa, joka kiinnosti minua oikeasti. Sain tehdä paljon uusia juttuja, tutustuin huippuihin ihmisiin ja jouduin menemään mukavuusalueeltani pois. Ensimmäinen työharjoittelu jätti kyllä positiiviset kokemukset. 
  • Vaihdoin joukkuetta. Välimatkojen vuoksi ja yhden henkilön toimesta vaihdoin pelaamaan Kuopioon. Onhan se välimatka huomattavasti pienempi kun nyt matkoihin menee yhteensä puoli tuntia, kun ennen meni lähes kolme tuntia. Olen myös päässyt haastamaan itseäni ihan uusilla tavoilla. Kun menee joukkueeseen heikoimpana, täytyy tehdä tuplasti enemmän töitä. Onneksi motivaatiota riittää ja kyllä mäkin vielä täältä nousen!
  • Aloitin englannin kielisellä linjalla matkailun opinnot. Onhan tämä tietyllä tavalla ollut haastavaa, mutta on ollut ihana huomata, että opiskelu alkaa pikkuhiljaa sujua paremmin englanniksi. Välillä unohtuu helpotkin sanat, mutta ei anneta sen lannistaa. 
  • Juhlin 20-vuotissynttäreitä. Taas ollaan yhtä vuotta vanhempi, mutta ei tosiaankaan viisampi. Kavereita tuli niin Kiuruvedeltä, Kuopiosta kuin Varkaudesta käymään. Ilta ei päättynyt ihan niin kuin oli ajateltu, mutta vieraat olivat viihtyneet sitten minunkin edestä. 
  • Käynyt katsomassa KalPan pelejä. KalPan kotipeleistä olen tähän mennessä missannut vasta 3-4. Aika ahkeraan tuli työharjoittelun aikana oltua hallilla ja sen jälkeen meno ei kauheasti ole hyytynyt. Nyt kuitenkin omat reenit/pelit ovat samaan aikaan, niin ei ole päässyt enää pelejä katsomaan paikan päälle. 
  • Pohdittu kaupunkilomaa. Yhden kaverini kanssa olemme suunnitelleet kaupunkilomaa johonkin Euroopan kohteeseen. Ollaan saatu karsittua vaihtoehdot enää muutamaan kaupunkiin, jospa tässä vielä saataisiin yksi valittua. 

Tässä nyt varmaan tiivistetysti mitä on tapahtunut. Olenhan minä käynyt Leka Volleyn pelin katsomassa, olen ollut joukkueen saunaillassa, käynyt kahvilassa ja leffassa, syönyt Hesburgerissa liian monta kertaa, nauttinut elämästä, itkenyt koulutehtävien takia, raivonnut stressistä, nukkunut pitkään. Paljon on kaikkea tapahtunut, mutta kaikella on tarkoituksensa ollut. Onneksi kuitenkin T on jaksanut vieläkin kulkea mukana, vaikka tämä syksy on ollut vaikeaa aikaa meidän parisuhteelle. 

Joulu lähestyy, osan lahjoista olen jo ostanut. Osa pitää vielä ostaa, mutta niiden suhteen ei ole kiire, sillä niitä ei tarvitse postittaa. Nauttikaa vuoden viimeisestä kuukaudesta, kohta on jo uusi vuosi!

xoxo, Annu

13.8.2015

Kalajoki 2015 part 2

13 14 15 16 17 18 19 20 21 22

xoxo, Annu

11.8.2015

Food is my love

Koska ruoka on hyvää ja kaikki sitä tarvitsevat, niin tässä olisi tämmöinen Kalajoen ruoat. Taino ei tässä tietenkään kaikki ole, lähinnä ensimmäisen päivän ajalta. Toisena päivänä käytiin Sandy Kelt -irish pubissa, jossa sitten ruokailimme. Sinne en kameraa viitsinyt raahata nimittäin... Mulla oli kyynärsauvat tuon reissun ajan :'D Ei polvet oikein tykänneet siitä kaljanmyymisestä (=monen tunnin seisomisesta). Kaikista kuvista jätin sauvat tietoisesti pois, sillä en halunnut niitä pilaamaan kuvia. Siis kyllähän mä kävellä ja seistä pystyin ilman sauvojakin, mutta kävely oli aika tuskallista. Kipu nimittäin tuntui silloin kun polvea liikutti, eli silloin ne hetket kun en sauvojen kanssa taiteillut, niin näytin pingviinille. No, onneksi lepo helpotti ja nyt polvikin on taas kunnossa :--)

ruoka ruoka1 ruoka2 ruoka3

xoxo, Annu

9.8.2015

Kalajoki 2015 part 1

1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12

xoxo, Annu