26.8.2012

mä oon erämies ja silloin ku mä ratsastan niin banjot soi

Hei vaan kaikille !

Tuun vaan tekemään tämmösen pikaisen "olen-hengissä" postauksen. Tosiaan, tänään kotiuduin sieltä vaellukselta. Takana 30km kävelyä, trangialla (triangelilla,trangelilla yms. rakkaalla lapsella on monta nimeä♥) ruokien laittoa, teltassa "nukkumista", nuotion ääressä istumista, vaahtokarkkien polttamista, makkaran paistamista, naulakkona ja valonnäyttäjänä toimimista, tuskaa, elefanttimarssia, mustelmia ja aivan älyttömän huippu fiilis! Mentiin Sonkajärvelle Volokinpolulle (?) perjantaina ja heti silloin päästiin kävelemään sellainen 5,5km. Eka yö yövyttiin Jussinlammella. Lauantain urakka oli 16km seuraavalle yöpaikalle eli Salmiselle. Tälle päivälle jäi siis tuo 8,5km kävelyä. Liukkaita pitkospuita pitkin oli tosi ihana kävellä, vetäsin tyylikkäästi nurin ekalla 200 metrillä. No aina ei voi onnistua :--D Kuvasaldo on huikea 0, sillä en jaksanut kuljettaa kameraa kädessä ja eihän mulla mitään taskuja housuissa ollut. Rinkka paino "vain" 16kg, eikä se ollut paljoa verrattuna kun joillakin painoi yli 20kg.

Oli ehkä elämäni fyysisesti rankin viikonloppu, mutta päälimmäiset fiilikset on aivan mahtavat ! Sen takia lähden varmaan ensi vuonna uudestaan -96 kanssa tekemään tuon reissun. Voisin houkutella pari kaveria mukaan, jotka eivät tänä vuonna olleet. Että vink vink vaan. ;--) 

Enempää en nyt jaksa selittää, huomenna pitäisi jaksaa taas palata tylsän arjen pariin. Perjantaina juhlitaan tyttöporukalla mun synttäreitä, joten viimeistään silloin jotain postausta. 
Jotta tää ei menis ihan kuvattomaks, niiin heitän teille yhen päivän asun ja yhden uuden rakkauteni !♥
 Toppi - H&M
Neule - Cubus
Farkut - KappAhl
Love, Annu 

19.8.2012

study all night and all day

Oon niiin vihanen itelleni kun tää mun postaustahti menee taas tämmöseks tyhmäks. Mä lupasin itelleni, että panostan blogiin enemmän. Jokapäiväisiä postauksia on turha odottaa, niitä ei oo ikinä tullu eikä tulekaan. Olisi kuitenkin kiva jos saisin edes 2-3 kertaa viikossa jotain aikaiseksi. Tällä hetkellä näyttää huonolle. Koulu vie kaiken ajan, uus harrastus vie kunhan se alkaa ja oon muutenkin sit vaan ihan rättipoikki ja pinoon. Jos jotain positiivista pitää etsiä, niin vanhat on puolen vuoden päästä ja mekko on jo tilattu! jeejee♥ Sain myös viime viikolla uudet silmälasit kun entisissä sangat oli murtunu ja linssit oli kupruilla, hups. Eilen kävin sit Jaskan kanssa ottamassa kuvia ja suunnittelemassa mun synttäreitä ja muutenkin juoruttiin. Enää nään tuon mursun kaa vaan viikonloppusin kun se on Pemolla viikot >:(. 

Ens viikon perjantaina ois tarkoitus lähtee suorittamaan liikunnan 7 kurssia.. eli erävaelluskurssia! Mennään viikonlopuksi vaeltamaan korpeen. Sunnuntaina puolen päivän jälkeen "saavumme määränpäähän". Jänskättää! Rinkka pitäisi jostain hommata ja sitten vielä osata pakata se oikein. Myös teltan kokoamista voisin harjoitella.. Otan tuon mun normipikkukameran sinne mukaan, jos vaikka jonkun kuvan viitsisi ottaa vaelluksen aikana. Okei, nyt mä lähden kokoamaan sen teltan. Jospa selviän hengissä :--D 

Love, Annu

18.8.2012

Helsingin ostokset


Saatte vihdoinkin kuvat näistä ostoksista. Eihän siihen mennykkään kun reilu viikko, että saan ne tänne blogiin asti. No, aina ei voi voittaa. Mikä on teidän must-juttu tälle syksylle? Itselläni oli neuleet ja olen erittäin onnellinen että omistan niitä nyt kaksinkappalein. Vielä voisi muutaman hankkia. Ainakin yhden, tai sit kaks. Tai vaikka kolme ! 
 Nenäliinat MicMac, kolmen kynsilakan sarja H&M, Depend-lakat Cubus
aurinkolasit & peace-kaulakoru & korvikset Glitter, helmikaulakoru MicMac
 Nahkatakki Lindex
 Harmaa neule H&M, valkea neule Cubus
 Farkut Lindex, kollarit Seppälä
 Normitopit & vaaleanpunainen löysä paita H&M
 Huppari Seppälä
 Bikinit Gina Tricot
Laukku Stadium

Love, Annu

12.8.2012

Helsinki picturee

Tässä ois vielä muutama näitä Helsingin kuvia, pokkarilla otettuja . 


Love, Annu

11.8.2012

Helsinki 5.8-9.8'12 ♥

Täällä taas ! Hengissä selvitty Helsingin reissusta. Oli aivan huippu reissu! Rahaa paloi, jalat puutui, olkapäät paloi ja roskaruokaa syöty. Sunnuntaina oltiin puoli 10 Tikkurilan asemalla josta kummi sitten haki meidät Tapanilaan. Heti maanantaiaamuna siinä 10 aikaan lähdettiin Lintsille päin suunnistamaan. Hyvin onnistui, Pasilan asemalla jäätiin junasta pois ja siellä sitten iso kartta. Kunnon turisteina osottelin sitä karttaa ja Jaskalta kyselin kaikkee, niin eikös siinä sitten kaksi vartijaa tule tarjoamaan apuaan. Kiitti vaan teille, ei oltas muuten ehkä osattu ! ♥ Maanantai menikin sit Lintsillä pyöriessä. Ukko tuli testattua ja tulin siihen tulokseen että en oo uudestaan menossa :-D . Elämäni hirvein kokemus, tuntu et tipun sieltä pois ja huihuihuihui. Illemmalla käytiin kävelemässä siinä Tapanilassa, kummin lähellä oli tuommonen kiva metsä, niin käytiin siellä kuvailemassa. Tiistai & keskiviikko pyörittiin Forumissa ja huiiiii sitä rahan määrää mikä siellä meni. Mut hei,, palkkarahat on hyvä tuhlata. Ja sitä paitsi mä tarvitsin uusia vaatteita. Ostoksista tulee postausta kunhan vaatteet tulee pesusta että saan ne kuvailtua teille . En ala enempää selittelemään, kuvat kertoo sen mitä kertoisin muutenkin. Nauttikaa kuvapläjäyksestä. (Saattaa olla et vielä toinen kuvapläjäys tulee, tässä on vaan järkkärillä otettuja kuvia...)

 VADELMAAAAA ! Jota ei uskallettu syyä, joku voinu pissiä siihen ):
 Nyt mä tiiän mistä se trolololololo juttu on lähteny..
 Mmm Polly, oiku hyvää. Mmm Polly, oiku hyvää.
 Junalla tultiin kotiin, VR tapansa mukaan myöhässä.. Onneksi vain reilun vartin ! Matkalla näky tuo söpö taivas jota sitten yritin kuvailla..
 Nyt joku viisas kertoo, et onko siinä Helsingin rautatieaseman vieressä tai siinä iha lähellä oleva puisto Kaisaniemen puisto ? :-D
Love, Annu

Tekstin loppukevennys :